Kun ei vaan joskus jaksa

Treenaan melko paljon, viikkotreenimäärät pyörivät siinä yhdeksässä ja yleensä trenaan maanantaista torstaihin kahdesti päivässä. (Koska jotkut treenit alkaa aina niin myöhään, että ei sitä ennen keksi muutakaan tekemistä.) Tahti on tiukka, varsinkin, kun asun Riihimäellä ja olen aika säntillisesti maanantaista torstaihin kotona puoli ykstoista. Ja aamulla herätys klo kuusi. Olisi hyvä, jos keskiviikkona tai torstaina olisi taukopäivä (ja usein vielä siis on takana putki pahimmillaan edellisestä lauantaista asti), mutta minkäs teet. Kun kaikki harkat vaan on aina niin myöhään.

Puhuinkin aikaisemmin treenipalapelistäni. Se on monipuolinen, mutta vaativa ja yhdet tavanomaista rankemmat treenit (tai viikonloppu, kröhöm) saattavat kaataa koko pakan. Joskus nimittäin ei vain jaksa. Jos olo on jo töissä ihan tööt, niin iltaharkat ei hotsita senkään vertaa. Menemättömistä treeneistä tulee tietysti huono omatunto; että väsymys ei ole tarpeeksi hyvä syy, koska treeneissä aina piristyy. Tai melkein aina. Joskus on niin väsynyt että vain tuijottaa eteensä eikä tajua opettajan ohjeista mitään. Silloin tietysti treeni on vähän ajanhukkaa ja jopa vaarallista, kun ei jaksa tehdä kunnolla ja keskittyminen herpaantuu.

Olen ollut viime aikoina todella väsynyt. Treenejä on tullut missattua ja olen juonut ihan hävyttömästi kofeiinia. Syksy oli rankka eikä lyhyt joululoma oikein tuonut tarpeeksi rentoutusta. Treenejä on tullut missattua väsymyksen vuoksi, mutta keväällä on tiedossa esitys jokaisesta iltatreenistä, joten suurimpien väsymysskippailujen aika alkaa olla ohi. Treeniväsymys on jopa levinnyt jo muuhunkin elämään: normaalien asioiden tekeminen tuntuu todella vaikealta. Siivoaminen, bloggaaminen, kokkaaminen, soittaminen, esitysjuttujen treenaaminen... Kotona ei haluaisi kuin istua sohvalla ja katsoa C.S.I.:tä dvd:ltä.

Yritän kiinnittää entistä enemmän huomiota ruokavalioon, koska juuri väsyneenä tekee huonoja valintoja eikä huvita syödä oikein mitään. Panostan myös lisävitamiineihin -ja ravinteisiin, usein myös ihan vain kokeillakseni, toimivatko esim. aminihappo- ja jodilisät. Kilpirauhasen toiminta on myös mitattu alavireiseksi (ei vielä vajaatoiminnaksi tosin), joten yritän stimuloida myös sitä. Vähemmän sokeria ja huonoa rasvaa, enemmän kuitua, vihanneksia ja hyviä rasvoja.

Onhan tämä kuluttavaa enkä tätä varmasti kovin montaa vuotta jaksa (varsinkin jos jatkan asumista kaukana harkoista), mutta siihen asti on yritettävä. Ja mietin just tänään, että jos joskus saan lapsia, niin olen jo tottunut jatkuvaan väsymykseen ja syyllisyydentunteeseen aina, kun ei ole lasten kanssa (tällä hetkellä kaniparka, ja tietty poikaystäväkin jäävät helposti liian vähälle huomiolle) tai töissä (jokainen väliin jätetty treeni kirpaisee, vaikka olisi kuinka poikki tai kipeä). Yritän olla armollinen itselleni ja hokea, että tunnit voi ottaa sisään ja parempi se on joskus ottaa rennosti (ja vaikka olisi ollut viime viikollakin rennompaa), koska stressi ja väsymys eivät kehitä. Itse asiassa en tehnyt eilen oikeastaan mitään ja tänään oli paljon energisempi olo. Kroppaa on kuunneltava ja joskus ihan vaan löhöttävä.

Uusi vuosi, vanhat ja uudet kujeet

The end is near! Nimittäin tänään lähtee vielä vetoon vuoden 2015 vika treeni! Luulin sen olleen jo tiistaina, mutta koska pomo sanoi officen menevän kiinni siinä kahden aikaan niin sitähän kerkee vielä treenaamaan! Ja sehän sopii mitä parhaimmin, koska minulla on vielä yksi salikerta käyttämättä tälle vuodelle. How awesome is that!

Kaiken tämän kunniaksi voisin tehdä ainakin pari kertaa Tickle your fancy -blogin Saran uuden kotitreeniohjelman. Sen verran haastavalta se kuulostaa, että sopinee hyvin ennen uuden vuoden juhlintoja! :D Näin myös jonkun 2016-toiston treenihaasteen mutta en taida ehtiä huhkia niin pitkään salilla, vaikka kiinnostava haaste olisikin. :D Tuosta kotitreeniohjelmasta kyllä taitaa kertyä n. 700 toistoa... Jos nyt pääsisi vaikka tonniin!

Miten vuosi 2015 meni treenimielessä? Koko ajan paremmin ja paremmin, kun olen oppinut oikeasti syömään enemmän, jos haluan oikeasti kasvattaa lihasta. Sama opettelu jatkukoon myös 2016, tosin entistä paremmin!

Treenimäärään on myös tullut aikamoinen poljento tänä vuonna, siinä 10-11 tuntia keskimäärin viikossa ja useana päivänä tuplatreenit! Katsotaan, miten jaksaa ensi vuonna pitkän junamatkan kanssa. Valon lisääntyminen toivottavasti auttaa, koska en ainakaan vielä halua luopua hurjista treenimääristä.

Ensi vuoteen kuuluu ainakin kahdet kisat (tosin en ole vielä uskaltanut tarkistaa, että osuvatko ne samalle päivälle :D) ja toivottavasti useampikin tanssiesiintyminen. Haluan kehittää itseäni niin lihaksiston ulkonäössä kuin tietenkin kestävyydessä ja voiman kasvussa. Itsellä kun ei ole ongelmia liikunnan ja terveellisemmän elämäntavan aloittamisessa tammikuussa ainakaan niin, kuten useilla on. :D

Toivottavasti myös sinulla oli hyvä vuosi. Ja muista! Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, on se sitten tanssiharrastus kolmikymppisenä tai ihan vaan opiskelu. Kuten kaikessa niin liikunnassakin kohtuus kaikessa eikä väkisin kannata tehdä mitään. Jos salilla käynti on puuduttavaa, mutta afrotanssit parasta ikinä, niin ei sinne salille tarvitse mennä. Kehittyminen on hidasta eikä kolmikymppisenä nyt enää SM-kisatasolle taida päästä, mutta who cares. Uutta vuotta kohti uudella innolla! (Ja toiv. jomottavilla lihaksilla. :D)

Fitness-buumista

Fitness, ja nähtävästi erityisesti bikinifitness, on nyt ollut jo jonkun aikaa tapetilla. Ketkä vannovat lajin ihanuutta ja ketkä ovat sairastuneet sen seurauksena ylikuntoon ja syömishäiriöön.
Itse olen kyllä ihastellen katsellut lajia harrastavia ja seuraan heistä monia esimerkiksi Instagramissa ja luen aiheen lehtiä. En voi sanoa, etteikö houkuttelisi ns. "kokeilla", että mihin omat rahkeet lajissa riittäisi. Sitkeydestä ei voi syyttää ja rakastan treenata kovaa. Ruokavaliossa nyt olisi rukkaamista, vaikka aika terveellisesti yritänkin syödä, mutta hetkenkös sitä...

Kas, jalka nousee!

En kuitenkaan usko, että siirryn nykyisistä lajeistani mihinkään kilpafitnekseen edes kokeillakseni. Ensiksikin fitneksessä tulee harrastaa aika lailla yksipuolisesti pelkkää salia, toki monipuolisesti kaikkia lihaksia rääkäten. Mutta kuitenkin oikeastaan vaan salia ja lenkkiä/pyöräilyä, koska salilla saa juuri tiettyjä lihaksia treenattua. Ei kestä, pää hajoaisi jos pitäisi luopua rakkaasta tanssista ja vain pumpata rautaa. Nytkin käyn salilla vain silloin, kun kerkeen eikä muita treenejä ole. Ajatuskin, että vetäisin viisi kertaa viikossa pelkkää salia lihastreeniksi ja vielä yhtenä päivänä paria eri lihasryhmää. Brr!
Toinen, kenties suurempi syy olla lähtemättä leikkiin mukaan, on oma syömishäiriöhistoriani ja siitä sekä liikatreenauksesta johtuvat ongelmat aineenvaihdunnassa. Long story short, että syöminen ei edelleenkään ole minulle aina niin yksinkertaista vaikka yritänkin ajatella sitä nykyään enemmän polttoaineena. Sanotaan, että syömishäiriötaustalla edes saisi mitään fitnessiä tehdäkään, koska siinä joutuu taas mittaamaan ja punnitsemaan kaiken ja tarkastelemaan itseään koko ajan peilistä.
Joten parempi, että tyydyn vain ottamaan fitness-tähtösistä oppia ja inspiraatiota, mutta en siirry lajin pariin. Punnerrukset ja kyykyt ovat vaan niin paljon hauskempia dancehall-tunnilla, kuin salilla ikinä!

Treenipalapeli

Olen vähän hidas päivittämään ruokablogiani, mutta treeniblogissa selvästi vielä hitaampi. Yksi hyvä syy on: treenaan niin paljon, että hyvä jos ehtii (ja jaksaa) edes kämppää siivota. :D Toinen syy on kuvissa: ruokakuvat ovat helppoja, mutta omat treenikuvat hankalia. Sukkaan selfieissä ja enkä useinkaan muista pyytää ketään ottamaan minusta kuvia (eikä se aina olisikaan mahdollista). Nyt sain kuitenkin otettua pari hyvää kuvaa poikaystävän suosiollisella avustuksella, joten ainakin parin seuraavan postauksen kuvat on tallessa! :D

Tänään haluan puhua aiheesta nimeltä treenipalapeli. Ylhäällä olevan kuvaan yritin koota mahdollisimman kattavasti treenaamiini lajeihin tarvittavat varusteet kuvaamaan näitä lajeja eli kärkitossut balettiin, kengät juoksuun, dancehalliin ja cheerleadingiin/salille, trikoot melkein kaikkeen treeniin + rengastrapetsiin sekä shortsit tankotanssiin. En kerkeä harrastamaan kaikkea viikottain, mutta yritän tehdä kaikkea ainakin kerran kahteen viikkoon.

Moni on kysynyt, että miten ehdin harrastaa noin montaa lajia? Noh, ensinnäkin käyn yleensä kaksissa treeneissä maanantaista torstaihin ja usein myös sunnuntaisin. Pakko on, jos haluaa harrastaa monipuolisesti. Ja kun syö hyvin ja treenaa paljon, niin sitä jaksaa treenata entistä enemmän. Nyt tuntuu siltä, että tunnin treenit ei riitä mihinkään! :D 1,5 tunnin harkat on minimimäärä.

Harrastan dancehallia, balettia ja cheerleadingiä tiettyinä viikkotunteina ja näiden väliin yritän mahduttaa tanko- trapetsitunnit, (liian harvat) juoksulenkit sekä jokusen venyttely-tai joogatunnin kehonhuolloksi. Perjantain yritän pitää lepopäivänä, ettei menisi (liikaa) ylikunnon puolelle.

Yleensä jaan tunnit niin, että menen vuoromaanantaisin joko tanko-tunnille tai salille ennen joko dancehallin korvaustuntia tai venyttelyä. Samoin menen vuorosunnuntaisin joko tanko-tai trapetsitunnille riippuen siitä, kävinkö maanantaina salilla vai en.

Tosiaan, aina välillä joutuu olemaan poissa baletti- tai dancehall-tunneilta ja silloin menen korvaamaan maanantai-iltaisin yhtä tasoa ylemmälle dancehall-tunnille (jonne haluaisin päästä jo keväällä yhden kisan takia) ja lauantaisin balettitunnille parillisina viikkoina, kun on kärkkärit. Joku voisi luulla, että olen maailman organisoiduin ihminen, mutta trust me: organisointikykyni riittävät juuri ja juuri harkkojen pyörittelyyn sekä pakolliseen (kohtuulliseen) järjestelmällisyyteen töissä. :D

Marraskuusta alkaen tiistaisin jää baletti pois (siirryn torstaiselle haastavammalle tunnille), joten voisin silloin käydä aina salilla tai lenkillä ja maanantaisin yhä useammin tankotunnilla.

Hullua? Kenties. Sosiaalisen elämän tappavaa? Mahdollisesti. Poikaystävä ei tykkää? Välillä kyllä. Addiktio? Joskus sekä hyvässä että huonossa mielessä. Mutta minkäs teet! Jos kerran aikuisista suomalaisista iso osa ei liiku tarpeeksi (ja jossain testeissä liikunnallisuuden mittarina on ollu 10 minuuttia aktiivisuutta!), niin yritän olla sitten se poikkeus tilastossa. :D Ja jos haluaa kokopäivätöiden ohella treenata seitsemää eri juttua, niin riehuttava on. Ylikuntopeikkoa on toki varottava, mutta siitä ehkä joskus toiste.

Baletin ihanuus ja tuska

Baletti. Kuinkakohan moni on pienenä (tyttönä) viety ensimmäiseksi harrastukseksi balettitunnille? Minä muun muassa. Huomasin kyllä pian, etten ollut mitään balettitanssijatyyppiä, sillä olin jäykkä (ihan luonnostaan, myös nivelistä) enkä ollut mikään kovin hoikka lapsi. En kokenut sitä omaksi ja niinpä lopetin sen ennen yläasteen viimeistä luokkaa, juuri ennen kärkitossuja, ja vaihdoin disco- ja showtanssiin. Baletista oli tullut tylsää ja "ei coolia".

Vanhempana, joskus Kauppiksen 2.-3. vuotena, aloitin baletin uudestaan ja siirryin kärkkäreille vuonna 2011. Ei se ole helppoa ollut senkään jälkeen, koska aikuisena olen huomannut nilkkojeni eli akillesjänteideni (erityisesti vasemman jalan) olevan jäykät, mikä tekee ojennuksestani erittäin huonon. Lisäksi sukurasitteena vaivaisenluut, jotka eivät myöskään pidä ahtaisiin kärkkäreihin ahtamisesta. Ja sitten on vielä sisäänpäin kasvavat varpaankynnet... Lyhyesti: minua EI ole tehty kärkkäreille, joten miksi kiusaan itseäni enkä tyydy pelkkiin pehmeiden tossujen tunteihin? Jos alat seuraamaan tätä blogia enemmänkin niin huomaat kyllä, että lähes kaikessa harrastuksessani kipu on olennain osa. :D Olen siis selvästi masokisti. Nyt baletti ei ole enää tylsää vaan se sopii täysin rankaa treeniä etsivälle mielelleni. :D

Fyysiseen tuskaan voi lisätä vielä vähän henkistä tuskaa, kun jalat on mitä on ja pitäisi treenata NIIN paljon enemmän, kuin ns. edes normaalit nilkat omaavat ihmiset. Eikä aina jaksa/muista/ehdi, ku on niin paljon muutakin... :P Mutta selvästi minun elämäni ei kuulu olla helppoa ja kaikki ottaa oman aikansa. Eli en suostu luovuttamaan! Jotain siinä lajissa on, että kaikkien näiden vuosien jälkeen edelleen haluaa jatkaa ja kehittyä. Onneksi aikuisbalettia voi jatkaa niin kauan, kuin jalat kestää. Tanssiopistolla käy jo eläkeiän vuosia sitten ohittaneita, joten aikaa on. :)

Ylhäällä kuva minusta kärkkäreissä. Valaistus ei meinaa riittää... Kuvasta näkyy, miten oikea jalka (muista, että kysessä siis peilikuva) on paljon suoremmassa, kuin vasen. Oikealla jalalla pysyn melko hyvin yhdelläkin jalalla, mutta vasemmalla tuntuu, että varpaat menee tossun läpi. Nilkka ei kestä... Mutta siihen auttaa kotitreeni ja yritän tehdä useana päivänä viikossa harjoituksia kuminauhalla.

Nuo nykyiset, toukokuun lopussa ostamani tossut ovat kyllä todella ihanat! Ihana Footlightin tanssikaupan myyjä osasi myydä minulle juuri oikeat tossut, jotka olivat nilkoilleni juuri sopivat. Tossut olivat jo valmiiksi pehmeät (balettitossut ovat siis uusina pohjista kivikovat ja niitä pitää pehmettää esimerkiksi vasaroimalla, jotta kärjille pääsee) ja mukana tulevissa nauhoissa oli kuminauhat akillesjänteitä varten. Ja eron huomaa! Nämä sopivat todella hyvin ja vaikka en ihan kärjille kunnolla pääse, niin ehdottomasti paremmin, kuin ennen. Tosin pehmeys tekee sen, että ne myös kuluvat loppuun nopeammin. Onneksi yksi viikkotunti ei ole kova kulumisvauhti...

Pidin viime vuoden taukoa baletista, sillä esiinnyin viime vuoden kevätnäytöksessä kärkkäreillä ja se oli sen verran raskasta, että päätin pitää kesän taukoa ja parannella niin kynsiä kuin muutenkin henkistä puolta. Ja vaikka kehitys vähän meni takapakkia tauon takia, niin tauko teki kyllä itse asiassa vain hyvää, koska sen ansiosta oli ihan eri meno kesätunneilla. Tuntui, että ymmärsin vihdoin kunnolla, mistä lajissa on kyse ja aloin todella nauttia baletista! Ja tunsin, että todella haluan kehittyä. Niinpä syksyllä täytynee ottaa toinen, pehmeiden tossujen tunti tukemaan kehitystä, ja muutenkin kärkkäritunti on aina vähän huono muun baletin kannalta. Siellä menee aika tossuilla oppimiseen, joten tarvitaan vielä tunti, jossa pääsee keskittymään vain tanssitekniikkaan. 

Katsotaan, miten tämä vuosi lähtee baletin kanssa rullaamaan! Tähän vuoteen tulee kuulumaan niin paljon tanssia, kuin vain ehdin tehdä, ja ensi vuodelle on tiedossa näillä näkymin ainakin kolme esitystä (toivottavasti ainakin neljä!), joten olen kyllä innoissani! 

Tarvitaan tavoite

Olen tavoitteellinen ihminen. Se tarkoittaa sitä, että minun on hankala innostua asioista, jos teen niitä vain ns. omaksi iloksi. Tarvitsen tavoitteen saadakseni itsestäni kaiken irti ja pitääkseni mielenkiintoni yllä. Tämän huomaa kitaransoitossa: opettelen sitä omaksi iloksi ja nähtävästi oma ilo ei ole tarpeeksi iso motivaattori, sillä soitan melko harvakseltaan. Tai edes nopea kehitys! Oikeammin sanottuna, kun en tällä hetkellä näe, missä kitaraa soittaisin, on minun hankala motivoitua sen opetteluun. Pitäisi saada keikkaa ensi vuodelle, niin ehkä sitten...

Tällä hetkellä liikunnassa minulla on moniakin tavoitteita ihan vaan yleisestä kehityksestä tiettyihin spesifeihin tapahtumiin. Halusin esimerkiksi alkaa juosta enemmän viime keväänä, joten ilmoittauduin Helsinki Midnight Runiin. Jos kymmenen kilometrin juoksutapahtuma ei motivoi juoksemaan lisää, niin mikä sitten! Maraton tai puolikas varmaan sitten. :D Juoksu ei ole ollut mikään lempparilajini, mutta halusin kehittää hapenottokykyäni ja juoksu on siihen paras. Nyt pitäisi syksymmällä ostaa uudet juoksukengät ja uusi juoksutakki... Uudet, hienot kamppeet kyllä auttaa tavoitteiden saavuttamisessa! :D

Innostun helposti haasteista. Viime syksynä dancehall-ope sanoi harkitsevansa, että haluaisi perustaa dancehall-ryhmän, joka treenaisi tavoitteellisesti ja osallistuisi kisoihin. Selittää suuren osan siitä, että olen nyt neljännessä dancehall-workshopissa tänä kesänä ja ilmoittauduin kahdelle dancehall-tunnille ensi kaudeksi. Pitäisi vielä harjoitella enemmän kotona, jotta kehittyisi nopeammin. Kuten sanoin, anna minulle tavoite ja menen sitä kohti! (Pitäisi pistää kundikaveri harjoituttamaan kitaraa, jotta olisi joku, joka antaa "kotiläksyjä".) Ei ole sanottu, että ope pistää ryhmän pystyyn tai että edes pariin vuoteen pääsisin siihen, mutta onpahan jotain, mihin kohti pyrkiä. Koska vapaa-aika, jolloin ei tee mitään, on yliarvostettua...

Joskus aikoinaan liikunnan tavoitteena oli pitää minut hoikkana. No, onneksi ollaan siitä päästy vähän terveellisempiin ja ennen kaikkea motivoivampiin tavoitteisiin! Jokaisella harrastuksellani on omat tavoitteensa, mutta yleisesti ottaen haluan osata tekniikat paremmin, jaksaa aina paremmin ja kasvattaa lihaksia! Syömisenkin tavoite on n. 80 % toimia oikeanlaisena polttoaineena ja lihasten kasvattajana ja sitten n. 20 % syömisellä (tai juomisella) ei tarvitse olla tavoitetta, hahah. Tai noh, onhan se myönnettävä, että haluan näyttää lihaksikkaalta ja hoikalta. Mutta haluan, että se tulee terveellisyyden ja lihasten kautta eikä kituuttamalla.

Minulla on kyllä liian vähän kuvia tähän blogiin, koska olen niin huono ottamaan itsestäni kuvia. :D Täytynee alkaa ottamaan lisää treenikuvia... Mutta otetaan tähän loppuun kuva heinäkuusta 2013, jolloin tankokouluni kanssa tankoiltiin metrossa! Kuvasta ehkä näkee, että en niin kovasti välitä siitä, mitä muut (tuntemattomat) ihmiset minusta ajattelevat. :D Ja että kun menee eikä meinaa, niin pääsee tekemään kaikkea siistiä ja jännää. Siinä myös yksi tavoitteeni: sanoa useammin "Joo!" kuin "No ei hitossa!" kaikelle haastavalle, mutta mahdollisesti erittäin hauskalle ja siistille.

Mitkä asiat motivoi sua? Jos et kerro niitä mulle kommenttina niin ainakin mieti niitä. Ilman tavoitteita ja motivaatioita elämä on usein aika plääh.