Näytetään tekstit, joissa on tunniste baletti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste baletti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. elokuuta 2015

Baletin ihanuus ja tuska

Baletti. Kuinkakohan moni on pienenä (tyttönä) viety ensimmäiseksi harrastukseksi balettitunnille? Minä muun muassa. Huomasin kyllä pian, etten ollut mitään balettitanssijatyyppiä, sillä olin jäykkä (ihan luonnostaan, myös nivelistä) enkä ollut mikään kovin hoikka lapsi. En kokenut sitä omaksi ja niinpä lopetin sen ennen yläasteen viimeistä luokkaa, juuri ennen kärkitossuja, ja vaihdoin disco- ja showtanssiin. Baletista oli tullut tylsää ja "ei coolia".

Vanhempana, joskus Kauppiksen 2.-3. vuotena, aloitin baletin uudestaan ja siirryin kärkkäreille vuonna 2011. Ei se ole helppoa ollut senkään jälkeen, koska aikuisena olen huomannut nilkkojeni eli akillesjänteideni (erityisesti vasemman jalan) olevan jäykät, mikä tekee ojennuksestani erittäin huonon. Lisäksi sukurasitteena vaivaisenluut, jotka eivät myöskään pidä ahtaisiin kärkkäreihin ahtamisesta. Ja sitten on vielä sisäänpäin kasvavat varpaankynnet... Lyhyesti: minua EI ole tehty kärkkäreille, joten miksi kiusaan itseäni enkä tyydy pelkkiin pehmeiden tossujen tunteihin? Jos alat seuraamaan tätä blogia enemmänkin niin huomaat kyllä, että lähes kaikessa harrastuksessani kipu on olennain osa. :D Olen siis selvästi masokisti. Nyt baletti ei ole enää tylsää vaan se sopii täysin rankaa treeniä etsivälle mielelleni. :D

Fyysiseen tuskaan voi lisätä vielä vähän henkistä tuskaa, kun jalat on mitä on ja pitäisi treenata NIIN paljon enemmän, kuin ns. edes normaalit nilkat omaavat ihmiset. Eikä aina jaksa/muista/ehdi, ku on niin paljon muutakin... :P Mutta selvästi minun elämäni ei kuulu olla helppoa ja kaikki ottaa oman aikansa. Eli en suostu luovuttamaan! Jotain siinä lajissa on, että kaikkien näiden vuosien jälkeen edelleen haluaa jatkaa ja kehittyä. Onneksi aikuisbalettia voi jatkaa niin kauan, kuin jalat kestää. Tanssiopistolla käy jo eläkeiän vuosia sitten ohittaneita, joten aikaa on. :)


Ylhäällä kuva minusta kärkkäreissä. Valaistus ei meinaa riittää... Kuvasta näkyy, miten oikea jalka (muista, että kysessä siis peilikuva) on paljon suoremmassa, kuin vasen. Oikealla jalalla pysyn melko hyvin yhdelläkin jalalla, mutta vasemmalla tuntuu, että varpaat menee tossun läpi. Nilkka ei kestä... Mutta siihen auttaa kotitreeni ja yritän tehdä useana päivänä viikossa harjoituksia kuminauhalla.

Nuo nykyiset, toukokuun lopussa ostamani tossut ovat kyllä todella ihanat! Ihana Footlightin tanssikaupan myyjä osasi myydä minulle juuri oikeat tossut, jotka olivat nilkoilleni juuri sopivat. Tossut olivat jo valmiiksi pehmeät (balettitossut ovat siis uusina pohjista kivikovat ja niitä pitää pehmettää esimerkiksi vasaroimalla, jotta kärjille pääsee) ja mukana tulevissa nauhoissa oli kuminauhat akillesjänteitä varten. Ja eron huomaa! Nämä sopivat todella hyvin ja vaikka en ihan kärjille kunnolla pääse, niin ehdottomasti paremmin, kuin ennen. Tosin pehmeys tekee sen, että ne myös kuluvat loppuun nopeammin. Onneksi yksi viikkotunti ei ole kova kulumisvauhti...

Pidin viime vuoden taukoa baletista, sillä esiinnyin viime vuoden kevätnäytöksessä kärkkäreillä ja se oli sen verran raskasta, että päätin pitää kesän taukoa ja parannella niin kynsiä kuin muutenkin henkistä puolta. Ja vaikka kehitys vähän meni takapakkia tauon takia, niin tauko teki kyllä itse asiassa vain hyvää, koska sen ansiosta oli ihan eri meno kesätunneilla. Tuntui, että ymmärsin vihdoin kunnolla, mistä lajissa on kyse ja aloin todella nauttia baletista! Ja tunsin, että todella haluan kehittyä. Niinpä syksyllä täytynee ottaa toinen, pehmeiden tossujen tunti tukemaan kehitystä, ja muutenkin kärkkäritunti on aina vähän huono muun baletin kannalta. Siellä menee aika tossuilla oppimiseen, joten tarvitaan vielä tunti, jossa pääsee keskittymään vain tanssitekniikkaan. 

Katsotaan, miten tämä vuosi lähtee baletin kanssa rullaamaan! Tähän vuoteen tulee kuulumaan niin paljon tanssia, kuin vain ehdin tehdä, ja ensi vuodelle on tiedossa näillä näkymin ainakin kolme esitystä (toivottavasti ainakin neljä!), joten olen kyllä innoissani! 

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Treenaan, siis olen

Vuodesta 2007 asti pidetyn ruokablogin sekä ammatillisten juttujen portfolio-blogin lisäksi oli vihdoin pakko perustaa blogi, jossa puhun niin omista treeneistä ja ruokavaliostani kuin yleisestikin kaikesta treenaamiseen ja syömiseen liittyvästä. Ilmaisen itseäni kaikkein parhaiten ja luontevimmin kirjoittamalla, joten jos minulla on paljon sanottavaa jostain asiasta, niin se on parasta kirjoittaa ylös. Saa oman pään selväksi ja tavallaan puhuu myös muille ihmisille, sillä kenties tätäkin blogia jokin alkaa lukea. Ainakin yritän tehdä parhaani, jotta tätä lukisi mahdollisimman moni! :D

Taustani treenaamisessa on melko monipuolinen. 27 elinvuoteeni mahtuu erityisesti erilaisia tanssilajeja, mutta myös akrobaattisempia harrastuksia peruslenkkeilyn ja kuntosalin lisäksi. Aloitin, kun varmasti moni muukin pikkutyttö, baletilla ja vaihdoin sen discotanssiin 12-vuotiaana. Suoraan sanottuna kyllästyin! Siitä sitten discosta showtanssiin, vähän jazz- ja nykytanssia, kunnes löysin cheerleadingin lukion toisella luokalla. Siitä muodostui sitten rakkaus, jota jatkoin niin vaihdossa Montréalissa yliopistojoukkueessa (voitimme piirimestaruuskisoissa hopeaa, jei!) ja nyt edelleen niin sanotusti entisten huippucheerleadereiden joukkueessa KeKessä eli Keskiviikkokerhossa. Parit kisat on jo takana ja viimeisimmistä jopa ensimmäinen sija, joten eihän tätä voi lopettaa!

Minä toukokuussa 2008 cheerleadingin Qubecin piirimestaruuskisahopean kanssa

Aloitin baletin uudestaan Kauppakorkeakoulussa ja olen nyt jatkanut sitä näihin päiviin asti lyhyillä tauoilla. Pidin kevään 2014 jälkeen vuoden tauon ja vasta nyt aloittaessani kesäbalettitunnit kesäkuuussa olen kunnolla päässyt sisään lajiin ja siitä on tullut kunnolla nautittavaa. Ennen sitä teki enemmän sen takia, että ei vain osannut lopettaa kaikkien näiden vuosien jälkeen. :D Olen joko itsepäinen tai pakkomielteinen (tai lähinnä molempia), mutta kannatti olla sitkeä! Vaikka jalkojani ei todellakaan ole tehty kärkkäreille, niin pakko vaan yrittää. Ja lisätä pumpulia ja laastareita.

Nykyiset kärkitossut upouusina

Tanssin myös vuosina 2011-2014 Jokerien cheerleaderina ja kaudella 2014-2015 helsinkiläisen Seagulls-koripallojoukkueen cheerleaderinä. Huutosakkitoiminnasta innostuin, kun vaihdossa Belgiassa 2010 menin mukaan yliopiston huutosakkijoukkueeseen. Tämä ei siis ole cheerleadingia, josta puhuin aikaisemmin, vaan tanssillisempaa huutosakkitoimintaa, sillä matseissa tanssitaan eikä ketään nostella. Rakastan esiintymistä, joten tässä on taas yksi tapa olla esillä. Toivottavasti huutosakkitoiminta jatkuu myös ensi kaudella! 

Minä Jokerit-aikoina heilumassa
Mitäs vielä... tankotanssi, tietenkin! Jo ennen lähtöäni vaihtoon Montréaliin 2008 olin lukenut tankotanssista. Halusin kokeilla sitä ehdottomasti, joten päätin, että kun palaan takaisin Suomeen, etsin paikan, jossa voin kokeilla. Arvelin jo ennen ensimmäistä tuntia, että ihastuisin lajiin ja oikeassa olin! Tällä hetkellä käyn Pole4Fit-nimisellä tankokoululla, jossa myös käyn rengastrapetsi- ja akrobatiatunneilla. Sekä syvävenyttelyssä ja joogassa, sillä himotreenaajan pitää myös himona venytellä ja huoltaa kehoa! Olen esiintynyt tangolla sekä trapetsilla tankokoulun joulu- ja kevätjuhlissa (kerran jopa Gloria-teatterissa!), sillä esiintymään on pakko päästä!

Minä tangolla marraskuussa 2009 ennen silloisen tankokouluni joulujuhlaa

Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, on uusin harrastukseni dancehall reggae. Ihastuin siihen viime vuonna, kun kävin kokeilemassa streettanssia ja house-tanssia ilmaiseksi Helsingin tanssiopistolla. Noh, innostuin housesta, mutta kerran ennen house-tuntia näin, kun edellisellä tunnilla dancehall-oppilaat vetivät amerikkalaisen dancehall-ryhmän Major Lazerin Lose yourself -biisiä. Biisi oli niin kova ja oppilaiden tanssi niin mahtavan näköistä, että se oli menoa. Housen jätin yhteen kauteen, mutta kesällä kävin kahdella viikon ja yhdellä päivän dancehall-workshopissa (päivän kurssin veti oikein jamaikkalainen pro!) ja nyt tämä sekä ensi viikko menevät oman open dancehall-workshopissa. Ja syksyksi olen ilmoittaunut kahdelle dancehall-tunnille. 

Samana syksynä ennen omia dancehall-tunteja kävin myös tankokoulullani dancehall-tanssitunneilla ja esiinnyin myös joulujuhlassa. Ensi keväänä tavoitteenani on esiintyä tanssiopiston kevätjuhlassa. 

Niin, ja olen myös ilmoittautunut Helsinki Midnight Runiin, joten satunnaiset juoksulenkit ovat muuttuneet säännöllisemmiksi. Ja pitäisi vielä saada käytettyä elokuussa loppuvaa kymmenen kerran korttia Motivukselle, sillä asun Riihimäellä ja haluan ottaa siellä salijäsenyyden, niin voimme käydä poikaystävän kanssa yhdessä salilla. Ymmärtänet varmaan blogini nimen?

Kun joillain ihmisillä on hankalaa liikkua, minulla on hankalaa pitää vapaapäivä. Yritän pitää vähintään yhden vapaapäivän viikossa, yleensä perjantain, mutta koska usein vedän kahdet treenit päivässä, niin pitäisi varmaan pitää useamminkin... Mutta minkäs teet! En jaksa tehdä samaa juttua koko aikaan, joten tehdään sitten viittä. En liikkunut kauheasti ennen lukiota tanssitunteja ja koululiikuntaa lukuunottamatta, joten otetaan nyt sitten vähäiset likkumiset takaisin korkojen kera!