Hah, jo varmaan otsikko kirvoittaa epäuskoa. "No nytkö toi treenihullu sen vasta tajus?" Ei, olen kyllä tiennyt asian jo pitkään (tosin yrittänyt kiertää sääntöä parhaani mukaan), mutta olen huomannut, että se pätee myös teknisimpiin juttuihin.
Otetaanpa esimerkki: Pidin kesän taukoa rengastrapetsista ja viime sunnuntaina mennessäni takaisin olin varma, etten 1) osaa enää mitään 2) jaksa mitään 3) uskalla sitä vähääkään. Väärässä olin! Tauko oli tehnyt ihmeitä ja jaksoin enemmän (tai lähinnä olin päättäväisempi ja punnersin enemmän), osasin jopa entistä paremmin eivätkä pudotukset pelottaneet yhtään niin paljon, kuin aikaisemmin. (Tajusin, myös, että kaikki pudotukset menee samalla logiikalla: Käsillä tiukasti kii äläkä vaan päästä irti. :D )
Olen huomannut saman myös tankoillessa ja nyt myös kesän jäljiltä cheerleadingissa. Aivot ikäänkuin ovat saaneet levätä tekniikan miettimiseltä ja tauon jälkeen ei edes muista, että miksi jokin juttu oli niin vaikeaa. Sitä tekee paljon rennommin ja menee vaan! Koska suurin este saattaa useimmiten olla korvien välissä eikä lihaksessa. (Usein toki molemmissa, mutta jos ei saa päätä kuntoon niin ei ne muskelitkaan auta.)
Tauko ihan vain kehityksen takia tai ainakin liikunnan vaihtelevaisuus on tietenkin no brainer. Ja se se meinaa aina tupata unohtumaan... Ja teknillisistä lajeista ei tietenkään kannata liian pitkään olla pois, mutta jopa muutaman viikon tauko (eli pidempi tauko, kuin mitä yleensä tulee) tuntuu ainakin itseä auttavan. Kuulostaa nurinkuriselta, mutta kannattaa kokeilla.
Eli kun seuraavan kerran tuntuu, ettei tästä tule mitään, niin jättää asian viikoksi-pariksi ja palaa myöhemmin. Samahan koskee tietysti myös hankalia duuni-/opiskelujuttuja. Tai mitä tahansa mietintää vaativaa. Jos menee pään seinään hakkaamiseksi, niin pitää tauon, juo kahvia tai käy kävelyllä. Tai vaikka katsoo telkkaa, kunhan tekee välillä jotain muuta.
