Baletin ihanuus ja tuska

Baletti. Kuinkakohan moni on pienenä (tyttönä) viety ensimmäiseksi harrastukseksi balettitunnille? Minä muun muassa. Huomasin kyllä pian, etten ollut mitään balettitanssijatyyppiä, sillä olin jäykkä (ihan luonnostaan, myös nivelistä) enkä ollut mikään kovin hoikka lapsi. En kokenut sitä omaksi ja niinpä lopetin sen ennen yläasteen viimeistä luokkaa, juuri ennen kärkitossuja, ja vaihdoin disco- ja showtanssiin. Baletista oli tullut tylsää ja "ei coolia".

Vanhempana, joskus Kauppiksen 2.-3. vuotena, aloitin baletin uudestaan ja siirryin kärkkäreille vuonna 2011. Ei se ole helppoa ollut senkään jälkeen, koska aikuisena olen huomannut nilkkojeni eli akillesjänteideni (erityisesti vasemman jalan) olevan jäykät, mikä tekee ojennuksestani erittäin huonon. Lisäksi sukurasitteena vaivaisenluut, jotka eivät myöskään pidä ahtaisiin kärkkäreihin ahtamisesta. Ja sitten on vielä sisäänpäin kasvavat varpaankynnet... Lyhyesti: minua EI ole tehty kärkkäreille, joten miksi kiusaan itseäni enkä tyydy pelkkiin pehmeiden tossujen tunteihin? Jos alat seuraamaan tätä blogia enemmänkin niin huomaat kyllä, että lähes kaikessa harrastuksessani kipu on olennain osa. :D Olen siis selvästi masokisti. Nyt baletti ei ole enää tylsää vaan se sopii täysin rankaa treeniä etsivälle mielelleni. :D

Fyysiseen tuskaan voi lisätä vielä vähän henkistä tuskaa, kun jalat on mitä on ja pitäisi treenata NIIN paljon enemmän, kuin ns. edes normaalit nilkat omaavat ihmiset. Eikä aina jaksa/muista/ehdi, ku on niin paljon muutakin... :P Mutta selvästi minun elämäni ei kuulu olla helppoa ja kaikki ottaa oman aikansa. Eli en suostu luovuttamaan! Jotain siinä lajissa on, että kaikkien näiden vuosien jälkeen edelleen haluaa jatkaa ja kehittyä. Onneksi aikuisbalettia voi jatkaa niin kauan, kuin jalat kestää. Tanssiopistolla käy jo eläkeiän vuosia sitten ohittaneita, joten aikaa on. :)

Ylhäällä kuva minusta kärkkäreissä. Valaistus ei meinaa riittää... Kuvasta näkyy, miten oikea jalka (muista, että kysessä siis peilikuva) on paljon suoremmassa, kuin vasen. Oikealla jalalla pysyn melko hyvin yhdelläkin jalalla, mutta vasemmalla tuntuu, että varpaat menee tossun läpi. Nilkka ei kestä... Mutta siihen auttaa kotitreeni ja yritän tehdä useana päivänä viikossa harjoituksia kuminauhalla.

Nuo nykyiset, toukokuun lopussa ostamani tossut ovat kyllä todella ihanat! Ihana Footlightin tanssikaupan myyjä osasi myydä minulle juuri oikeat tossut, jotka olivat nilkoilleni juuri sopivat. Tossut olivat jo valmiiksi pehmeät (balettitossut ovat siis uusina pohjista kivikovat ja niitä pitää pehmettää esimerkiksi vasaroimalla, jotta kärjille pääsee) ja mukana tulevissa nauhoissa oli kuminauhat akillesjänteitä varten. Ja eron huomaa! Nämä sopivat todella hyvin ja vaikka en ihan kärjille kunnolla pääse, niin ehdottomasti paremmin, kuin ennen. Tosin pehmeys tekee sen, että ne myös kuluvat loppuun nopeammin. Onneksi yksi viikkotunti ei ole kova kulumisvauhti...

Pidin viime vuoden taukoa baletista, sillä esiinnyin viime vuoden kevätnäytöksessä kärkkäreillä ja se oli sen verran raskasta, että päätin pitää kesän taukoa ja parannella niin kynsiä kuin muutenkin henkistä puolta. Ja vaikka kehitys vähän meni takapakkia tauon takia, niin tauko teki kyllä itse asiassa vain hyvää, koska sen ansiosta oli ihan eri meno kesätunneilla. Tuntui, että ymmärsin vihdoin kunnolla, mistä lajissa on kyse ja aloin todella nauttia baletista! Ja tunsin, että todella haluan kehittyä. Niinpä syksyllä täytynee ottaa toinen, pehmeiden tossujen tunti tukemaan kehitystä, ja muutenkin kärkkäritunti on aina vähän huono muun baletin kannalta. Siellä menee aika tossuilla oppimiseen, joten tarvitaan vielä tunti, jossa pääsee keskittymään vain tanssitekniikkaan. 

Katsotaan, miten tämä vuosi lähtee baletin kanssa rullaamaan! Tähän vuoteen tulee kuulumaan niin paljon tanssia, kuin vain ehdin tehdä, ja ensi vuodelle on tiedossa näillä näkymin ainakin kolme esitystä (toivottavasti ainakin neljä!), joten olen kyllä innoissani! 

Tarvitaan tavoite

Olen tavoitteellinen ihminen. Se tarkoittaa sitä, että minun on hankala innostua asioista, jos teen niitä vain ns. omaksi iloksi. Tarvitsen tavoitteen saadakseni itsestäni kaiken irti ja pitääkseni mielenkiintoni yllä. Tämän huomaa kitaransoitossa: opettelen sitä omaksi iloksi ja nähtävästi oma ilo ei ole tarpeeksi iso motivaattori, sillä soitan melko harvakseltaan. Tai edes nopea kehitys! Oikeammin sanottuna, kun en tällä hetkellä näe, missä kitaraa soittaisin, on minun hankala motivoitua sen opetteluun. Pitäisi saada keikkaa ensi vuodelle, niin ehkä sitten...

Tällä hetkellä liikunnassa minulla on moniakin tavoitteita ihan vaan yleisestä kehityksestä tiettyihin spesifeihin tapahtumiin. Halusin esimerkiksi alkaa juosta enemmän viime keväänä, joten ilmoittauduin Helsinki Midnight Runiin. Jos kymmenen kilometrin juoksutapahtuma ei motivoi juoksemaan lisää, niin mikä sitten! Maraton tai puolikas varmaan sitten. :D Juoksu ei ole ollut mikään lempparilajini, mutta halusin kehittää hapenottokykyäni ja juoksu on siihen paras. Nyt pitäisi syksymmällä ostaa uudet juoksukengät ja uusi juoksutakki... Uudet, hienot kamppeet kyllä auttaa tavoitteiden saavuttamisessa! :D

Innostun helposti haasteista. Viime syksynä dancehall-ope sanoi harkitsevansa, että haluaisi perustaa dancehall-ryhmän, joka treenaisi tavoitteellisesti ja osallistuisi kisoihin. Selittää suuren osan siitä, että olen nyt neljännessä dancehall-workshopissa tänä kesänä ja ilmoittauduin kahdelle dancehall-tunnille ensi kaudeksi. Pitäisi vielä harjoitella enemmän kotona, jotta kehittyisi nopeammin. Kuten sanoin, anna minulle tavoite ja menen sitä kohti! (Pitäisi pistää kundikaveri harjoituttamaan kitaraa, jotta olisi joku, joka antaa "kotiläksyjä".) Ei ole sanottu, että ope pistää ryhmän pystyyn tai että edes pariin vuoteen pääsisin siihen, mutta onpahan jotain, mihin kohti pyrkiä. Koska vapaa-aika, jolloin ei tee mitään, on yliarvostettua...

Joskus aikoinaan liikunnan tavoitteena oli pitää minut hoikkana. No, onneksi ollaan siitä päästy vähän terveellisempiin ja ennen kaikkea motivoivampiin tavoitteisiin! Jokaisella harrastuksellani on omat tavoitteensa, mutta yleisesti ottaen haluan osata tekniikat paremmin, jaksaa aina paremmin ja kasvattaa lihaksia! Syömisenkin tavoite on n. 80 % toimia oikeanlaisena polttoaineena ja lihasten kasvattajana ja sitten n. 20 % syömisellä (tai juomisella) ei tarvitse olla tavoitetta, hahah. Tai noh, onhan se myönnettävä, että haluan näyttää lihaksikkaalta ja hoikalta. Mutta haluan, että se tulee terveellisyyden ja lihasten kautta eikä kituuttamalla.

Minulla on kyllä liian vähän kuvia tähän blogiin, koska olen niin huono ottamaan itsestäni kuvia. :D Täytynee alkaa ottamaan lisää treenikuvia... Mutta otetaan tähän loppuun kuva heinäkuusta 2013, jolloin tankokouluni kanssa tankoiltiin metrossa! Kuvasta ehkä näkee, että en niin kovasti välitä siitä, mitä muut (tuntemattomat) ihmiset minusta ajattelevat. :D Ja että kun menee eikä meinaa, niin pääsee tekemään kaikkea siistiä ja jännää. Siinä myös yksi tavoitteeni: sanoa useammin "Joo!" kuin "No ei hitossa!" kaikelle haastavalle, mutta mahdollisesti erittäin hauskalle ja siistille.

Mitkä asiat motivoi sua? Jos et kerro niitä mulle kommenttina niin ainakin mieti niitä. Ilman tavoitteita ja motivaatioita elämä on usein aika plääh.